
Tällä palstalla on sana vapaa vuorokauden ympäri - ainakin niin kauan kuin kirjoittaja on suunnilleen samaa mieltä kanssani.
Pistäkäähän tarinaa tulemaan, kaikki asiat käsitellään luottamuksellisesti meidän kaikkien lukijoiden ja kirjoittajien kesken – minun yksinvaltiaiden silmieni alla.
Porilaisten marssi ei olekaan porilainen
Helsinki
http://www.youtube.com/watch?v=FDOI1DMjMw8
Julkaistu: 01.09. klo: 15:58
Päivitetty: 01.09. klo: 16:00
Porilaisten marssilla ei olekaan mitään tekemistä porilaisten kanssa. Liioin sillä ei ole mitään tekemistä vuonna 1808–1809 käydyn Suomen sodan kanssa. Marssin päämelodia on länsieurooppalaista perintöä; se kulkeutui Pohjolaan 1700-luvun lopussa.
Historian emeritusprofessori Jussi T. Lappalainen kertoo Porilaisten marssin vaiheista tuoreessa teoksessa Suomen sodan historia 1808–1809 (SKS). J. L. Runeberg sijoitti taiteilijanvapaudella “Porin uljaan marssin” teokseensa Vänrikki Stoolin tarinat.
Viaporin rykmentin kapellimestari Christian Kress sovitti kyseistä melodiaa harjoituskappaleeksi Helsingin mamsellien pianotunneille. Nousevilla sävelkuluilla hän antoi kappaleeseen kiivautta ja voimaa. Perusmelodia on kuultavissa Bellmanin laulussakin.
Stoolin tarinain innostuksessa syntyi vuonna 1851 Elon taistelussa -niminen näytelmä. Kohtauksessa, jossa von Döbeln astui näyttämölle, piti soittaa marssia. Kapellimestari Konrad Greve osui valitsemaan Kressin koosteen. Vasta tällöin se miellettiin von Döbelnin ja porilaisten yhteyteen, ja saman tien siitä tuli kuolematon.
http://www.youtube.com/watch?v=4DUpIhG0VsE
Porilaisten marssin sanat
Pojat, kansan urhokkaan,
mi Puolan, Lützin, Leipzigin
ja Narvan mailla vertaan vuoti,
viel’ on Suomi voimissaan,
voi vainolaisten hurmehella peittää maan.
Pois, pois rauhan toimi jää,
jo tulta kohta kalpa lyö
ja vinkuen taas lentää luoti.
Joukkoon kaikki yhtykää,
meit’ entisajan sankarhenget tervehtää.
Kauniina välkkyy muisto urhojemme,
kuolossa mekin vasta kalpenemme.
Eespäin rohkeasti vaan,
ei kunniaansa myö
sun poikas milloinkaan!
Uljaana taistolippu liehu,
voitosta voittohon
sä vielä meitä viet!
Eespäin nyt kaikki, taisto alkakaa,
saa sankareita vielä nähdä Suomenmaa!
http://www.youtube.com/watch?v=cGkctbhkGvE
Veli.Roska.Rokallaterästetynporilaistenmarssiuutisenvälittä-jänä
Ja edelleen musiikkia: http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Menneisyyden vangit konserttisaleihin
http://www.hs.fi/viihde/artikk.....5239170711
http://www.youtube.com/watch?v=qzGKJuoZJRU
Vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja “0100100, vai mikä se oli”-Esa Vesterbacka kiistää tietävänsä tästäkään asiasta mitään!
Veli.Roska.vankeinhoitoviranomaisena
Kiitosta taasen, Omenaiseni – virkistävää vaihtelua! Ja kun nyt vanki-teemaan hyppäsit, niin en malta minäkään:
http://www.youtube.com/watch?v=1zgja26eNeY
Viiala, Voikkaa, Kajaani, Imtra, Varkaus, Kemijärvi, Summa,…: MEITÄ JYRÄTÄÄN!
http://www.youtube.com/watch?v=U_gvE0_8IFw
UPM pani Kainuun polvilleen – joka kymmenes työpaikka katoaa
10.09.2008 18:05
Viiala, Voikkaa, Kajaani – siinä kolmen kärki niistä paikkakunnista, joissa metsäyhtiö UPM:n säästöleikkuri on viime vuosina heilunut rankimmin. Kajaani liittyi listalle keskiviikkona, kun tuli tieto 2 000 työpaikan katoamisesta alalta.
UPM ja Stora Enso kertoivat suunnitelmistaan puolen tunnin välein.
Kajaanissa yli 500 UPM:n työntekijää menettää työnsä. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen osoitti myötätuntoa kajaanilaisille, vaikka totesi sen olevan vaikeaa…….
……Aiemmin UPM:n saneeraukset ovat koetelleet muun muassa Viialaa ja Voikkaata. Viiala Tampereen kupeessa meni polvilleen, kun UPM lopetti pitkään toimineen vaneritehtaan.
Kymenlaaksossa Voikkaan sulkeminen ajoittuu puolentoista vuoden taakse maaliskuun alkuun, jolloin herättiin edelliseen metsäteollisuuden synkkään päivään. Silloin hävisi 3 000 työpaikkaa.
Stora Enso koettelee Imatraa
Stora Enson supistukset jäävät Suomessa pienemmiksi kuin synkimmissä ennakkoarvioissa oletettiin. Yhtiö aikoo leikata 550 työpaikkaa sulkemalla koneita Imatralta ja Varkaudesta, mutta yhtään kokonaista tehdasta ei mene kiinni.
Tämän vuoden alussa Kemijärvellä ja Summassa suljettiin kokonaiset tehtaat. Työpaikkoja meni 1 100.
Ulkomailla Stora Enson supistukset vievät tällä kertaa 1 700 työpaikkaa.Kovimmin supistukset kohtelevat Imatraa, jossa pysäytetään yksi kartonkikone ensi vuoden loppuun mennessä……..
Pörssi palkitsi metsäjättien saneerausaikeet
Helsinki
Julkaistu: 10.09. klo: 10:48
Päivitetty: 10.09. klo: 18:58
Markkinat ovat palkinneet metsäjättien irtisanomisaikeet reippaalla kurssinousulla, joka tosin rauhoittui iltaa kohti. Stora Enson R-osake kallistui Helsingin pörssissä lopulta liki 6 prosenttia tasan 8 euroon, UPM lähes 5 prosenttia 12,78 euroon.
UGH, VALKOINEN MIES ON PUHUNUT!
http://www.youtube.com/watch?v=CzePK5JbYEY
Veli.Roska.hiljaisena
Iso-Admin! Iloinen uutinen: LAATU-UUTISET OVAT PALANNEET!
Kirjoittelin tuonne Kaiketi Anttolan puolesta?! -palstalle kihuista. Siispä jatkan lintuaiheisilla uutisilla:
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Haulikkomies luuli kaveriaan metsoksi – osumia jalkoihin!
12.09.2008 19:11, päivitetty 12.09. 20:02
Kaksi miestä oli metsästämässä perjantaina Suomussalmella. Miehet kadottivat näköyhteyden toisiinsa, ja siitä aiheutui uhkaava vaaratilanne.
Toinen miehistä luuli nähneensä metson ja valmistautui ampumaan sen. Hän otti varmistimen pois haulikostaan, mutta huomasi viime hetkellä “linnun” olevankin hänen kaverinsa.
Samassa mies kuitenkin kompastui, ja haulikko laukesi. Haulit osuivat kaveria jalkoihin ja käteen, mutta osumia saanut ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti.
Mies vietiin lopulta Suomussalmen terveyskeskukseen saamaan ensiapua jalka- ja käsivammoihin.
IS
Poliisi piiritti kuollutta metsoa Leppävirralla
Julkaistu: 15:30
HELSINGIN SANOMAT
Kuollut metso aiheutti pienehkön poliisioperaation perjantaina Leppävirralla.
Tilanne sai alkunsa, kun kaksi humalaiseksi epäiltyä miestä pakenivat jalan kolaripaikalta Leppävirralla ja poliisi alkoi jahdata kaksikkoa.
Metsän keskeltä Leppävirralla löytyi mökki, jonka kaksinkertainen lasi-ikkuna oli palasina ja poliisi uskoi miesten murtautuneen sisään. Useat poliisit piirittivät mökkiä ja käskyttivät miehiä tulemaan ulos. Mitään ei tapahtunut.
Kun poliisi sitten meni sisään, sisältä löytyi kuollut metso, joka oli lentänyt ikkunan läpi.
Asiasta kertoi Savon Sanomat lauantaina.
http://www.youtube.com/watch?v=l_OOHSqPook
Veli.roska.ornitologisenuutisenvälittäjänä
Ja kun en voi mieltäni malttaa, jatkan lintuaiheella. Tämä liittyy aikaan, jolloin sedät jaksoi heilua:
Miksi enää ei tehdä kahvikuppeja
jotka eivät tärisisi kädessä
Miksi enää ei ole portaita
jotka eivät hengästytä
Miksi enää ei ole ranteita
jossa kelloa ei olisi
Miksi enää ei tehdä ruokaa
joka ei lihottaisi
estribillo:
Ennen oli ennen ja nyt on nyt
on tukka päästä lähtenyt
ennen oli ennen ja nyt on nyt
Sedät jaksaa heilua
heilua
sedät jaksaa heilua
heilua
sedät jaksaa
Miksi enää ei tehdä polkupyöriä
joita olis kevyt polkea
mihin kävelivät istuvat housut
mihin vietiin Berliinin muuri
mihin kirjojen kirjaimet kutistuivat
mihin menivät heinäsirkat
mihin hävisivät himokkaat naiset
mihin katoavat omaiset
Noissa sanoissa on elämän maku…., niin mikseipä vallan jano?
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Veli.Roska.kaljakorinheiluttajana
….vallan jano. No, no,…. http://www.youtube.com/watch?v=hhylpqf0xPY TeeTeestä on helppo siirtyä Neitsyt Mariaan:
Mies myi selässään olevan tatuoinnin 150 000 eurolla
Julkaistu: 3.9.2008 12:39
STT–AFP
GENEVE. Sveitsiläinen mies on myynyt selässään olevan Neitsyt Maria -tatuoinnin saksalaiselle keräilijälle. Myyjä nettosi oudossa kaupassa 150 000 euroa.
Kaupan yhteydessä sovittiin, että myyjä on vuosittain kolmasti käytettävissä tatuoinnin esittelyyn. Näin tatuoitu Maria voidaan tuoda esille taidenäyttelyissä.
Makaaberin sopimuksesta tekee se, että myyjän kuoleman jälkeen tatuointi leikataan irti ja annetaan ostajalle. Ostaja saa tuossa vaiheessa myös myydä selkänahan eteenpäin.
Neitsyt Maria -tatuoinnin on tehnyt belgialainen taiteilija Wim Delvoye.
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
No jo on elämä mallillaan! Kuten eräs emäntä mainitsi herätellessään meitä “poekia” aitasta Nurholan kylillä eräänä kesäaamuna joskus 70-luvulla.
Itse olen aiemmin kuullut ’selkänahan pehmittämisestä’ sekä että joku ‘maksaa selkänahallaan’ jos ei onnistu ‘pelastamaan selkänahkaansa’ sitä ennen. Taas se nähtiin, oppia ikä kaikki!
Noista Omenaisen Suomussalamen ja Leppävirran lintujutuista ei voi mainita muuta kuin että mahtavatko sittenkin olla uutisankkoja? Kerran muuten näin Mustajärven Paten päissään kuin ankka, ihan televisiossa. Vaikka kuinka teerevänä yritti laulella ukkometsoista ja huuhkailla muutenkin yleisön kanssa. Pikkulinnut livertelivät että oli takahuoneessa nauttinut muutakin kuin omenalla täytettyä ankkaa. Aika pöllö mies, ainakin sillä kertaa.
Soundi 9/2008:……Kuulostaa elämänsä toden teolla remonttiin laittaneen Pate Mustajärven puheelta. Samalla uusiksi on mennyt muusikon ulkoinen olemus. Alkoholin aiheuttama turvotus on poistunut ja laulaja näyttää vähintään kymmenen vuotta nuoremmalta verrattuna siihen ihmisraunioon, joka sinnitteli Popedan kyydissä vielä alkukesällä 2007. Lähes kohtalokkaaksi koitunut pysähdys ajoittui Riihivuorirockiin viime vuoden heinäkuuhun, kun keikkabussin lattialle lyyhistynyt Mustajärvi kiidätettiin sairaalaan.
-Se oli viimeinen tälli…Perkele. Jälkiviisaana sitä puistelee päätään, että miten sitä voi olla niin saatanan tyhmä. Siinä oli mennyt pari vuotta kännissä. Olin sietämätön paskiainen. Ja vielä kun se “rocktähteys” sai toisinaan vallan niin eihän minua kauheampaa ihmistä ollut olemassakaan. Toisaalta taas, samanlainen kusipää minä periaatteessa olen. Vähän selvempi kusipää, Pate nauraa.
-Mutta että pitää jätkän käydä syvällä! Alkoholi oli elämässä number one, mikään ei mennyt edelle. Olin hilkulla menettää kaiken sen vuoksi. Lapseni, elämäni. Eräs kollega tuossa muisteli, kun se oli kussut aamulla silkkaa verta. Omat lapset olivat siinä käyneet mielessä, mutta jo seuraava ajatus oli, että perkele, onneksi kaapissa on vielä kaksi kosanderia. Minä olin samanlaisessa jamassa. En välittänyt saatana mistään. Paitsi siitä, että taksi tuli ovelle ja sain haettua lisää juotavaa.
Riihivuorirock toimi selkeänä vedenjakajana. Nyt laulaja on pysytellyt jo vuoden raittiina……
http://www.youtube.com/watch?v=xThQxwiXZ3E
Veli.Roska.pateontherocksinluona
P.S. Popedan uusi cd TÄYDELLISET MIEHET ilmestyy 24.9.08!
Veli.Roska.unohduksenpaikkaajana
http://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xA
Kiitosta taas Veli Omenainen, kaikki kunnia Patelle hänen ansioistaan! Paitsi viimeisintä laulelmaa koskien, pittää kyllä nyt laittaa asiat arvojärjestykseen:
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Anteeksi Iso-Admin, mutta mielestäni tämä versio on paras?!:
http://www.youtube.com/watch?v=erJc4dzZ3IA
Veli.Roska.tietyömaanalla
Iso: Aasinsiltojen kruunaamattomana piirinmestarina nostan hatunreuhkani korkealle takaviistoon Omenaisen kytkentäkyvyille! Mutta että ihan “highway”?! Eikös pelkkä tie (road) riitä?
http://www.youtube.com/watch?v=Vemi01A7eH8
…..ja kalpeat talkitut kaalit jatkavat samaa sanomaa:
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Veli.Roska.suunnistajana
Pohjoisen taivaan alla soi melankolia juuri nyt….
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
…..joillekin päätös, useille välitilinpäätös….
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Auttamaton Pekka
Kirjoittanut Oiva Paloheimo
*Tämä tarina, jonka nyt kerron tästä
on kuvaus Pekasta järkevästä,
hän itsepäinen oli kuin pakana,
mutta pysyi aina sanansa takana.
Sanat poikasen nelivuotiaan
näet myöskin tarkoin punnitaan.
Oli Pekka todella järkevä mies,
ihan kaiken hän ties,
politiikan, tyttöjen laitteen fiinit
ja leivosherkkujen vitamiinit.
Mutta ässä kirjainta kuitenkaan,
hän ei oppinut oikein lausumaan.
Tuli sokerista torkeri, ja isästä itä,
mutta Pekka ei voinut auttaa sitä.
Oli Pekka nyt äitinsä mukana kirkolla Osuuskaupassa,
kun villakoiran hän näki siellä,
ei sellaista näe kotikylän tiellä,
niin Pekkakos huudahti: Jellona, Hui!
Niin että myyjäkin kauhistui.
Pekan äiti nyt lailla äidin parhaan
näin selitti: laps on joutunut harhaan:
Se koira on, lapseni, eikä nyt noin jellonaks
saa sanoa leijonaa.
Te jellona on tokaisi Pekka vain,
voi äitejä tottelemattomain.
Kotimatkalla äiti siis ankarasti
tästä nuhteli Pekkaa kotiportille asti,
kun viimein päättyi se saarnan pito,
niin Pekka tuumasi: Aika ito te
jellona tentään olikin.
Voi äitejä, huokaat sinäkin.
Kun Pekkaa pantiin jo nukkumaan
niin äiti puheli murheissaan
nyt taivaan isälle kerro se miten
paha olit päivällä äidille,
ei taivaan isäkään sallia vois
että äidin Pekka noin ilkeä ois.
Heti aamulla äiti siis Pekalta kysyi,
miten ihmeessä mielessäänkin pysyi
tuo pikkujuttu kaiken yötä
vaikka äideillä on niin paljon työtä:
No lapseni, mitä Jumala sanoi,
kun Pekkani häneltä anteesi anoi?
Ylen kirkkaat silmät Pekalla on
ja ne kilpaa kanssa aurinigon nyt loistivat,
kun Pekka haukotteli ja vastasi:
Jumala kummatteli titä kovatti,
näin hänen tanovan kuulin:
Kat hattumpaa, ei hattumpaa,
titä jellonakt minäkin entin luulin!
Auttamaton Pekkakin on jo aikuistunut ja tarvitsee varmoja sijoitusvinkkejä. Tässä yksi:
…….takuu varma sijoitus
Jos kaksi vuotta sitten olisi ostanut Ericsonin osakkeita 20 000 eurolla, olisi osakkeiden arvo nyt 1 000 euroa.
Jos taas olisi sijoittanut saman summan Song Networksin osakkeisiin, niiden arvo olisi nyt 200 euroa.
Entäpä jos samalla rahalla olisi ostanut kaljaa ( nykykaljatarjouksilla noin 28 000 purkkia) ja pitänyt kunnolla hauskaa, niin pullonpalautuksesta saisi rahaa 4 200 euroa!
So, take a minute to think about that! Kumpi on stressaavampaa, seurata kylmä hiki otsalla osakkeiden arvonlaskua vai litkiä kylmää bisseä kaikessa rauhassa?
Älä mieti liian kauan vaan toimi!
Veli.Roska.roskapankkineuvojana
Leonard Cohen ei tarvinnut turhia elkeitä
Julkaistu: 11.10.2008 10:34
Pertti Avola / Helsingin Sanomat / LEIF ROSAS
Leonard Cohenin intiimi ja täyteläinen soundi ei kärsinyt Helsingin Areenan suuressa tilassa.
Konsertti. Joskus 1970-luvun alussa näin Robert Altmanin elokuvan McCabe & Mrs Miller. Päähenkilön taivaltaessa lumen ja loskan halki kohti vuoristokaupunkia elokuvan ääniraidalta kuului yksinkertaisuudessaan täysin hypnoottinen laulu. Se oli Leonard Cohenin The Stranger Song. En ollut koskaan kuullut mitään sellaista.
Enkä ole vieläkään – paitsi Cohenin esittämänä.
The Stranger Songia ei Cohenin viidennellä Suomen-keikalla perjantai-iltana kuultu, mutta mahtava annos hänen tunnetuimpia laulujaan kuitenkin. Cohen (s. 1934) vaikutti erinomaisen vetreältä ja hyväkuntoiselta niin henkisesti kuin fyysisestikin konsertissa, jonka hän omisti juuri Nobelin rauhanpalkinnon voittaneelle Martti Ahtisaarelle.
Alkuun pelkäsin, ettei Cohenin intiimi ilmaisu istuisi Areenan hehtaarihalliin, mutta olin väärässä. Kuusimiehinen yhtye ja kolme taustalaulajaa, brittiläiset Webbin sisarukset Hattie ja Charlie sekä Cohenin viimeaikainen yhteistyökumppani Sharon Robinson, saivat aikaan täyteläisen ja lämpimän soundin. Kerrankin jokin kuulosti Areenassa hyvältä.
Cohen on runoilija, josta tuli romaanikirjailija ja viimein maailmankuulu laulaja-lauluntekijä. Pohjimmiltaan hän on silti runoilija, vahvojen kielikuvien luoja, jolle musiikki antaa mahdollisuuden välittää taidettaan laajemmalle.
Konsertin ohjelmisto kattoi Cohenin koko musiikkiuran, vaikka paino olikin hieman hänen uudemmalla tuotannollaan, tuoreinta studiolevyä Dear Heather (2004) lukuun ottamatta. Vuodet ovat tuoneet Cohenin aina matalan ääneen vielä lisää käheyttä ja syvyyttä, mutta se antaa vain lisää ulottuvuutta hänen elämää, kuolemaa, uskoa ja rakkautta ruotiviin lauluihinsa.
Liituraitapukuun ja tyylikkääseen hattuun pukeutunut Cohen ei tarvinnut mitään ylimääräistä välittääkseen vaikutelman aitoudesta, rehellisyydestä ja luontevasta suhteesta yleisön kanssa. Todellinen tähti on se, joka ei kaipaa tähden elkeitä ollaakseen vakuuttava ja viihdyttävä. Ja molempia Cohen oli.
Pitkään kappalekavalkaadiin kuului myös huumoria sekä uudenlaisia sovituksia, jotka pitivät mielenkiinnon yllä. Bird on a Wire esimerkiksi kuultiin valtavan tyylikkäänä bluesballadina. Ja oli myös hauska kuulla sellaisia harvemmin kuultuja lauluja kuin The Gypsy’s Wife ja Heart With No Companion.
Näin Cohenin konsertin edellisen kerran joskus 1980-luvulla, ja se on mielessäni yhä upeana elämyksenä. Tämä, ikääntyvän mestarin ehkä viimeinen Suomen-keikka, ei jäänyt yhtään jälkeen
http://www.youtube.com/watch?v=RLq7Aqd_H7g
THE STRANGER SONG
from the album ‘SONGS OF LEONARD COHEN
It’s true that all the men you knew were dealers
who said they were through with dealing
Every time you gave them shelter
I know that kind of man
It’s hard to hold the hand of anyone
who is reaching for the sky just to surrender
who is reaching for the sky just to surrender.
And then sweeping up the jokers that he left behind
you find he did not leave you very much not even laughter
Like any dealer he was watching for the card
that is so high and wild
he’ll never need to deal another
He was just some Joseph looking for a manger
He was just some Joseph looking for a manger.
And then leaning on your window sill
he’ll say one day you caused his will
to weaken with your love and warmth and shelter
And then taking from his wallet
an old schedule of trains, he’ll say
I told you when I came I was a stranger
I told you when I came I was a stranger.
But now another stranger seems
to want you to ignore his dreams
as though they were the burden of some other
O you’ve seen that man before
his golden arm dispatching cards
but now it’s rusted from the elbows to the finger
And he wants to trade the game he plays for shelter
Yes he wants to trade the game he knows for shelter.
Ah you hate to see another tired man
lay down his hand
like he was giving up the holy game of poker
And while he talks his dreams to sleep
you notice there’s a highway
that is curling up like smoke above his shoulder
It is curling just like smoke above his shoulder.
You tell him to come in sit down
but something makes you turn around
The door is open you can’t close your shelter
You try the handle of the road
It opens do not be afraid
It’s you my love, you who are the stranger
It’s you my love, you who are the stranger.
Well, I’ve been waiting, I was sure
we’d meet between the trains we’re waiting for
I think it’s time to board another
Please understand, I never had a secret chart
to get me to the heart of this
or any other matter
When he talks like this
you don’t know what he’s after
When he speaks like this,
you don’t know what he’s after.
Let’s meet tomorrow if you choose
upon the shore, beneath the bridge
that they are building on some endless river
Then he leaves the platform
for the sleeping car that’s warm
You realize, he’s only advertising one more shelter
And it comes to you, he never was a stranger
And you say ok the bridge or someplace later.
And then sweeping up the jokers that he left behind …
And leaning on your window sill …
I told you when I came I was a stranger.
Ere Kokkonen on kuollut
HS: Julkaistu: 16.10.2008 klo 13:55
Komediateatteri Arenan johtaja Ere Kokkonen on kuollut. Hän kuoli 70-vuotiaana vaikean sairauden jälkeen. Kokkonen tunnetaan muun muassa Uuno-elokuvien ohjaajana.
Viihteen käsikirjoittajana ja ohjaajana ansioitunut Kokkonen teki yhteistyötä Pertti “Spede” Pasasen kanssa jo 1960-luvulta lähtien. Yhteistyö tuotti lukuisia elokuvia, joista ensimmäinen oli Millipilleri (1966).
Speden ja Kokkosen yhteistyön näkyvin tulos oli Uuno Turhapuro. Vesa-Matti Loirin esittämä hahmo seikkaili 15 elokuvassa, joista 5 yltää kaikkien aikojen 20 katsotuimman kotimaisen elokuvan listalle.
Kokkosen elokuvaohjaajan uraan kuuluu lisäksi joukko Vääpeli Körmyjä ja Arto Paasilinnan romaanien filmatisointeja, kuten Kymmenen riivinrautaa ja Hurmaava joukkoitsemurha.
Kokkonen työskenteli viihteen tekijänä myös televisiossa varhaisesta Tes-Tv:stä lähtien. Mainos-Tv:n viihdepäällikkönä hän toimi 1974–84. Yleisradion taideohjelmien päällikkönä hän oli 1991–93.
Kokkosen viimeinen työmaa oli hänen itsensä perustama Komediateatteri Arena. Hän toimi sen taiteellisena johtajana ja myös käsikirjoitti ja ohjasi useimmat teatterin esitykset. Kokkosen puoliso Anna-Maija Kokkonen toimii Arenan toimitusjohtajana ja tytär Kiti Kokkonen näyttelijänä.
Kokkonen valmisteli paraikaa Arenaan itsestään, Loirista ja Spedestä kertovaa revyytä Tarina miehistä, jotka tunsivat Turhapuron. Hän suunnitteli tekevänsä esityksen pohjalta myös televisioelokuvan.
Televisioelokuvan jälkeen hän kaavaili vetäytyvänsä Klaukkalan kotiinsa.
Monet tutut kuvasivat Kokkosta lämpimäksi ja kiltiksi mieheksi
Speden nerous inspiroi Ereä/Julkaistu: 7.7.2008 lehdessä osastolla Tänään
Touko Kauppinen /Helsingin Sanomat
Kuluu vain lyhyt hetki, sitten Ere Kokkosen puhe löytää jo Speden, jota hän kutsuu sekä Pertiksi että neroksi. Kokkonen myöntää olevansa edelleen “hieman katkera”.
Kokkosen mielestä tuottaja Pertti “Spede” Pasanen imi yhteistyönä tehtyjen komedioiden jälkeen kaiken huomion jättäen hänet, elokuvien ohjaajan, varjoonsa.
Pasasen kuoltua kuutisen vuotta sitten Kokkosen mieleen jäi pyörimään myös hyviä myyntituloja rohmunneiden elokuvien tekijänoikeusasiat.
“Rahaa olisi kai tulossa, sillä en koskaan myynyt oikeuksiani hänelle. Tässä iässä en silti jaksa enää setviä tuollaisia.”
Pian Kokkonen selventää, että vanhaa katkeruutta vahvempaa on kunnioitus ja arvostus Spedeä kohtaan.
“En tiedä, mitä musta tullaan ajattelemaan, mutta onneksi Perttiä ymmärretään jo paremmin. Silti nero on yhä liian aliarvostettu.”
Kokkonen suunnittelee vetäytyvänsä pian Klaukkalan kotinsa rauhaan kirjoittelemaan huumoria ilman tiukkoja deadlineja.
Sitä ennen hän haluaa tehdä johtamaansa Komediateatteri Arenaan vielä poliittisen syysrevyyn ja valmistella kaksi tarinaa, joiden keskushenkilö on Spede.
“Pertti ei varmasti tykkäisi yhtään, koska ei ikinä halunnut kertoa elämästään. Ehdotin, että tee muistelmat ja lupasin myös itse tarvittaessa kirjoittaa. Vastineeksi Pertti uhkasi tehdä musta paljastuskirjan.”
Vaikka Spede kääntyisi haudassaan, helmikuussa Arenaan valmistuu Kokkosesta, Vesa-Matti Loirista ja Spedestä kertova Tarina miehistä, jotka tunsivat Turhapuron. Sen pohjalta Kokkonen suunnittelee tekevänsä televisioelokuvan.
“Nämä ovat niitä töitä, jotka pitää vain tehdä, ettei jää harmittamaan. Haluan tuoda Pertin elämän lähelle katsojaa inhimillisenä ja hauskana.”
Kahden viime vuoden aikana Kokkonen on joutunut hyvästelemään myös Uuno Turhapuron vaimoa näytelleen Marjatta Raidan, appiukkoa esittäneen Tapio Hämäläisen ja monia eri rooleja tehneen Ville-Veikko Salmisen.
“Tässä iässä sitä tahtoo erakoitua. En voi sanoa, että kaipaisin hirveästi eläviä tai kuolleita läheisiä, sillä he ovat edelleen olemassa mielessäni.”
“Tapasin Ville-Veikon vähän ennen kuolemaansa ja kysyin, olisiko jotain, mitä voisi vielä tehdä. V-V sanoi, että kaikki on tehty. Mulla lähestyy samankaltainen paineeton tunne.”
Kokkonen kaivaa esiin viime yönä revyytä varten kirjoittamansa laulutekstin. Hän kirjoittaa edelleen nopeasti, mutta sanoo nykyään palaavansa hanakammin tekstiensä pariin.
“Ennen kokonaisia käsikirjoituksia tuli tehtyä muutamassa päivässä tai yhdessä yössäkin, mutta vanhemmiten musta on tullut kriittisempi.”
Kokkonen on etenkin elokuvapiireissä kuuluisa nopeudestaan. Miehen ohjenuorana on ollut purkittaa kokopitkä elokuva 21 päivässä, joten suomalaisten tekijöiden jatkuva valitus rahan ja ajan puutteesta tuntuu vieraalta.
“Olen aina suunnitellut aikataulut ja tehnyt kuvaukset moneen kertaan ennakkoon kotisohvalla. Ehkä nyt tekijät valmistelevat huonommin ja menevät kuvauksiin tekemään luovaa työtä. Siitä ei monesti päädy juuri mitään filmille.”
Monet tutut kuvaavat Kokkosta lämpimäksi ja kiltiksi mieheksi. Jotakin hänestä kertoo ehkä sekin, että kaksi entistä vaimoa ovat Kokkosen hyviä ystäviä ja työkavereita.
“En tiedä ketään pois mennyttä tai elävää ihmistä, jota vihaisin. Jotkut ovat tosin niin samantekeviä, etten ehkä edes huomaa heitä kadulla.”
Myöskään Kokkosen suosima huumori ei ole ilkeillyt tai piikittellyt ylen määrin.
“En halua loukata yksilöitä, mutta kaikenlaisia ideologioita haluan pilkata ja kyseenalaistaa. Tiedän, ettei huumorin kautta muuteta ihmisten käsityksiä, mutta edes pikkuisen epäilemään voi saada.”
Tietty nöyryys on kuulemma ollut myös välttämätöntä Speden kanssa toimiessa. Mitä tulee teatterin tai elokuvan varsinaiseen ohjaustyöhön, hän ei silti ole tottunut kuuntelemaan nerojenkaan ohjeita.
” Virtasen Jukka on sanonut osuvasti, että olen Suomen itsepäisin ohjaaja. Monesti ratkaisuni ovat voineet olla pirun huonoja, mutta oman käden jälki niistä erottuu.”
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
AC/DC:n laulajan Brian Johnsonin haastattelusta (Soundi 10/2008)
…..Totuus on usein tarua ihmeellisempää. Vajaat kolme vuotta myöhemmin, helmikuussa 1980, AC/DC:n keulakuva Bon Scott menehtyi hämärissä olosuhteissa Lontoossa ja Johnson sai pian kutsun AC/DC:n koelaulutilaisuuteen. Mies valittiin kuin valittiinkin yhtyeen uudeksi keulakuvaksi ja rahahuolet jäivät taakse. Muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestynyttä Back in Blackia on myyty tähän mennessä noin 42 miljoonaa kappaletta ja sitä pidetään yleisesti pop-/rock-historian toiseksi myydyimpänä julkaisuna Michael Jacksonin Thrillerin jälkeen. Ykköspallille onkin sitten matkaa, sillä Jackon mestariteosta on kaupattu yli sata miljoonaa kopiota.
-Vaikka minusta tulikin yhtäkkiä maailmantähti niin mopo pysyi tiukasti käsissä. Ostin sentään auton…..
……Johnson osuu kertomuksessaan naulan kantaan. Raha ja kuuluisuus eivät tunnu vaikuttavan AC/DC:n jäseniin, mutta samaa ei voi sanoa ympäröivästä maailmasta.
-Helvetti sentään, Malcolm käyttää edelleen samaa farkkutakkia kuin ensi kertaa hänet tavatessani. Myös hänen t-paitansa ovat epäilyttäviä. Ihan oikeasti, tämä ei ole vitsi, Brian selittää kovaan ääneen ja huitoo taas käsillä ympäriinsä.
-Olimme eräänä päivänä Rolling Stone-lehden kansikuvauksissa New Yorkissa. Voitko uskoa, Rolling Stone tekee meistä kannen? No, joku nainen tuli sitten kysymään kuvauspaikalla, että missähän vaatekaappinne ja vaihtokuteenne mahtavat olla? Me katsoimme toisiamme hölmistyneinä ja joku sai vastattua, että tässähän näitä on, mitä nyt aamulla tuli laitettua päälle. Malcolm mietti hetken ja sanoi, että hetkinen, minulla on toinen paita. Hän kaivoi kassistaan kuluneen t-paidan ja minä älähdin, että Mal, älä nyt perkele väitä tuon olevan se sama paita, jota käytit kiertueella jo vuonna 1981. Malcolm tuumasi ja nyökkäili, että kyllä, luulen tämän olevan juuri se paita……
……-Nousee mieleen eräs taannoinen keikka Amerikassa. Meidät vietiin konserttipaikalle pienellä pakettiautolla. Hallin vieressä oli mieletön rivi hienoja limusiineja, niitä täytyi olla yli sata. Ihmettelimme ääneen, että miksi nämä kaikki komeat autot ovat täällä. Sitten kuljettaja sanoi, että ne ovat faniemme limusiineja? Emme olleet uskoa silmiämme.
……………….-Minä olen tällainen iloinen kaveri enkä todellakaan suutu helposti, mutta oikuttelevat rocktähdet saavat minut näkemään punaista. Vaikkapa Axl Rose. Kuka helvetti hän luulee olevansa? Tuollaista keikkojaan peruvaa tähtöstä tulisi potkia perseelle ja kovaa. Miten hän kehtaa pettää tuhannet faninsa jonkun kummallisen syyn takia? Ihmiset näkevät valtavasti vaivaa ja käyttävät paljon rahaa esimerkiksi matkustamiseen ja sitten tähti ei edes viitsi nousta lavalle. Aivan uskomatonta käytöstä. Helvetin rocktähdet. Ne tekevät minut hulluksi.
http://www.youtube.com/watch?v=X80Qjh9Yivs
Helvetin lähteen tähteet! Omenainen on viimeinen ihminen arvostelemaan ketään! Ei edes Axl -poikaa….Kävin kesällä järjettömässä talvessa……. Melkein palelluin! Odotan uutta vuodenaikaa tuulipukuun sonnustautuneena….Kevät!
http://www.youtube.com/watch?v=tkxToOpZ3nY
…Tiedän kyllä, että IA on tehnyt kappaleen joka kertoo ajasta tuulipuvun tuolla puolen…..
….tämä sienitaitelijahuumevyyhti kertokoon jotakin….
http://www.youtube.com/watch?v=acWw_E7rlAI
Muuten,…Ismolta unohtui kysyä lupa Arto Melleriltä, joka ei kaiketi koskaan sulattanut mainintaa itsestään Taiteilijaelämää -kappaleella….
http://www.youtube.com/watch?v=QHFK1yKfiGo
Seuraava artikkeli ei enää ole tänään tärkeä. Se on kirjoitettu ja julkaistu vuonna 2004 Psycon asiakaslehdessä 1/2004!
Ikääntyminen on haaste ja mahdollisuus
Suurten ikäluokkien ikääntymisen myötä organisaatioista on siirtymässä valtava määrä osaamista työmarkkinoiden ulkopuolelle. Tästä on seurauksena tarve uudenlaisille kehittämisprosesseille, joiden teemoja ovat ikäjohtaminen, työhyvinvointi, työssä jaksaminen sekä hiljainen tieto ja mentorointi. Näiden prosessien keskeisenä tavoitteena on pitää nykyhenkilöstö työkykyisenä ja tukea osaamisen siirtoa.
Kehittämisessä ja muutosprosesseissa painopiste on siirtynyt ismipohjaisesta lyhytkestoisesta kurssituksesta räätälöityihin pitkäkestoisiin kehittämisohjelmiin. Näille on tyypillistä kehitystoimenpiteiden mittaaminen ja niiden vaikuttavuuden arviointi sekä ympäristöpalautteen lisääntynyt käyttö. Palautetta haetaan sekä organisaation sisältä että asiakkailta. Tärkeä osa muutosta on omasta toiminnasta oppiminen.
Suurten ikäluokkien korvaaminen korostaa myös rekrytointiprosessien tärkeyttä. Uuden henkilöstön hankintatarve tarjoaa samalla mahdollisuuden organisaation uudistumiseen. Mitä osaamista ja potentiaalia erityisesti tarvitsemme tulevaisuudessa, mitä siitä meillä on nyt ja kuinka varmistamme, että tarvitsemamme osaaminen ja sopivat ehdokkaat kohtaavat? Entä onko organisaation houkuttelevuus riittävä?
Rekrytoinneissa painottuu entisestään suunnitelmallisuus. Ennakoivat rekrytoinnit ja trainee-ohjelmat ovat tästä hyviä esimerkkejä. Valinnoissa kriteerilähtöinen profilointi tulee entistä vaativammaksi organisaatiotasosta riippumatta. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että rekrytointitilanteessa ennakoidaan yhä pitemmälle organisaation osaamistarpeet ja ehdokkaiden kehityspotentiaali. Tehtäväanalyysistä valintapäätökseen ulottuvan rekrytointiprosessin onnistuminen on johtamiselle ja esimiestyölle haaste, johon organisaatioiden kannattaa panostaa.
Strateginen resursointi, henkilöstön oikea määrällinen ja laadullinen mitoitus sekä kriittisen osaamisen ylläpito ja kehittäminen ovat usein ikääntyvien organisaatioiden henkilöstöjohtamisen painopisteitä, joiden hoitamisessa edellytetään monipuolista osaamista. Asiakaslehdessämme olemme esitelleet erityyppisiä konsultointiprojektejamme virikkeeksi kumppaneillemme sekä osoituksena osaamisalueistamme. Tässä tuorein, aikaisemmat löydät www-sivuiltamme.
Raimo Morefield
Toimitusjohtaja
Ajankohtainen se on siksi, että halusin omin silmin nähdä todisteen Raimon elämästä. Hänet haudattiin toissa päivänä!
http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
vaappuvaa on etenemiseni vakaa
balanssi luja on osa minua
suunnitella sen ehti
arkkitehti
ennen pöpilään menoa
mono takapuoleen ja ryhtiin kenoa
ambulanssi “uaaa” ahdistaa sinua
oletko hullu? – katso peiliin älä
jäkätänkö vielä: päläpälä….
kannoille kolkuttelee mennyt
noille ajatuksille
en nyt
soille kaukaisille
pakene
Gagarin palasi – Laika ei
harmaan musta vuodenaika – taivas hei
- valkene!
mielen kevät
mieleen kevät
mielelleen kevät
KEVÄT!!!!!!!!
Kevät ja enkelit……
…… http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
….. enkelit ja siniset enkelit….. http://www.youtube.com/watch?v.....4&NR=1
Muistatteko:
Apua! Orkesteri oli suomalainen hyväntekeväisyysprojekti, joka levytti vuonna 1985 maksisinglen Maksamme velkaa / Etiopiumia kansalle (Poko Rekords, ETIOPIA 2). Levyn tuotto meni Etiopian kuivuusalueiden hädänalaisille. Kappaleet sävelsi ja sanoitti Juice Leskinen, sovittajana toimi Anssi Tikanmäki. Levyllä esiintyivät:
Ismo Alanko, Liisa Akimoff, Tuula Amberla, Jussi Hakulinen, Heinäsirkka, Kari Holm, Sakke Järvenpää, Kisu Koskela, Saku Kuosmanen, Pepe Laaksonen, Juice Leskinen, Ila Loueranta, Toni Lähteenmäki, Pave Maijanen, Pelle Miljoona, Sallamaari Muhonen, Pate Mustajärvi, Sidi Mäki-Laurila, Neumann, Mikko Nevalainen, Twiggy Oliver, Matti Pellonpää, Outi Popp, Sami Ruusukallio, Kepa Salmirinne, Harri Siivonen, Saara Soisalo, Jimi Sumén, Aku Syrjä, Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Vesa Sytelä, Tiina Tiikeri, Anssi Tikanmäki, Juha Torvinen, Mato Valtonen, Puntti Valtonen ja Tumppi Varonen
Tuli mies länsimainen sua käännyttämään
Olla sait apulainen hänen systeemissään
Sinut orjaksi tehtiin, että häl’ hyvin ois
Nyt entistä velkaa maksamme pois
Toimme sotaa ja miekkaa, toimme myös jumalaa
Nyt vain ruosteista hiekkaa, on poltettu maa
Älä käsitä väärin, että almu se ois
Jos entistä velkaa maksamme pois
Maksamme velkaa
Niin on vallalle perso rotu meidän kenties
Missä ruoho ei verso, kävi valkoinen mies
Kuinka kaivaisit kullan, kuinka puut parturois
Nyt entistä velkaa
Maksamme velkaa (pois)
Maksamme velkaa (3x)
Hän on tahkonnut veistä, ootte alistuneet
Hän on sanonut teistä: ovat valistuneet
Emme lähetyssaarnaa, eikä virtemme sois
Me vain entistä velkaa
Maksamme velkaa (2x)
Maksamme velkaa (pois)
Maksamme velkaa
Maksamme velkaa (pois) (2x)
Maksamme velkaa (5x)
Maksamme velkaa (pois) (3x)
Maksamme velkaa
http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk
Ja 20 vuotta myöhemmin Artisit Auttavat Aasiaa samoin sanoin…..
http://www.youtube.com/watch?v=WS3QkCnGHl0
….seuraavalla kokoonpanolla:
Kalle Ahola, Ilkka Alanko, Anton(Feiled), Pauli Hanhiniemi, Heinie & Maritta [Bitch Alert], Irina, Jonsu (Indica), Jussi (Uniklubi), Anssi Kela, Timo Kotipelto, Juha Lehti, Ville Leinonen, Hanna Pakarinen, Timo Rautiainen, Sami Ruusukallio, Aku Syrjä, Martti Syrjä, Juha Torvinen, Maija Vilkkumaa ja Toni Wirtanen,
“Soveltuvuustesteissä mitataan myös loogista päättelykykyä, mutta arvion tekeminen on kokonaisvaltaista. Päivän kestävistä soveltuvuuskokeista älykkyyskokeen osuus on kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttiin”, kertoo Psykon toimitusjohtaja Raimo Morefield.
“Lähinnä loogisen päättelykyvyn testeissä tarkistetaan se, että kyky on riittävä. Todella harvoin käy niin, että diplomi-insinööriksi on valmistunut ihminen, jolla ei ole riittäviä loogisen päättelykyvyn taitoja tehtävään.”
Lepää rauhassa Ystäväni!
http://www.youtube.com/watch?v=ThMrzhYJhSQ
……. http://www.youtube.com/watch?v.....re=related
Haikeasti tuttua valssia…..
http://www.youtube.com/watch?v=dSWgnSE8A-I
Tervetuloa kerhoon!
http://www.youtube.com/watch?v=Uf5WRqvzSZ8
…and Merry X-mas…
http://www.youtube.com/watch?v.....U&NR=1
Hei taas, Anttolan Neitvuoren kesäleirikuvasta tunnistan 2 poikaa.
12. vasemmalta lukien on Pekka Teittinen ja 13. vasemmalta lukien Heikki
luukkanen -siis ylärivissä.
Terve taas Kippari ja kiitos taas postistasi.
Myönnän että näitä sivuja surffaillessa voi pää mennä vähän sekaisin ja sivut siinä sivussa!
Mutta kun pitää nyrkkisääntönä että kirjoittaa saman sivun alalaitaan mitä haluaa kommentoida, esim. tässä tapauksessa ko. kuvaa, niin eiköhän se siitä ala luistaa.
Elikkä rullaat reippaasti sinne alas kommentteihin ja annat tekstin puhua puolestasi!
Kopioin tämän kirjeesi nyt sinne malliksi entisien perään, kuullaan taas!